Sarvsalö-åttanissa osanottajaennätys Jari Uusitalo ja Lea Martikainen uusivat viimevuotiset voittonsa28.07.2009 Lauantaiselle puolimaratonille osallistui ennätysmäärä juoksijoita. Jari Uusitalo ja Lea Martikainen olivat sarjojensa nopeimmat lauantaina Pernajassa juostussa puolimaratonissa, Sarvsalö-åttanissa. Kilpailu on lisännyt suosiotaan kesä kesältä ja nyt helteisellä reitillä matkaa taittoi 94 osallistujaa, joista vain muutama jätti leikin kesken. Miesten kisassa kärjessä nähtiin tutut juoksijat. Porvoolainen Jari Uusitalo tuli maaliin ensimmäisenä kannoillaan edellisvuoden tapaan sipoolainen Christer Lindberg. Uusitalon voittoaika oli tällä kertaa 1.18.37 eli hieman parempi kuin viimevuotinen 1.18.43. Lapinjärven värejä puolusti Petri Haarala sijoittumalla kolmanneksi ajalla 1.20.41. Hän oli viime vuonna viides ja aika oli tuolloin 1.26.35. Naisissa voiton otti sipoolainen Lea Martikainen. Hänen aikansa oli 1.38.10, kun voitto viime vuonna irtosi ajalla 1.45.16. Hopealle juoksi helsinkiläinen Nina Ekholm ja kolmostilan vei Sirpa Nordling. Pariviestissä, jossa puolimaraton juostaan kahdessa osassa (14 km+7 km) nopein oli pari Janne Pettersson ja Anton Weckman Vanhastakylästä. Pettersson kuului voittajakaksikkoon viime vuonnakin, jolloin hänen parinsa oli Joachim Gustafsson. Sarvsalö-åttan, joka on saanut nimensä kahdeksikon muotoisesta reitistään, juostiin ensimmäisen kerran vuonna 2003 27 osallistujan voimin. Sen jälkeen juoksijamäärä on kasvanut tasaisesti ja nyt lähestytään jo sadan osallistujan rajaa. Noin 21 kilometrin pituisen reitin ennätys on Janne Sakkaran nimissä. Hän juoksi matkan vuonna 2007 aikaan 1.15.17. Puolimaraton on joka kerta juostu lähes helteisessä kelissä. Niin tälläkin kertaa. Monen juoksijan toiveissa olikin hieman viileämpi sää. Miehet: 1) Jari Uusitalo, Porvoo 1.18.37, 2) Christer Lindberg, Sipoo 1.18.40, 3 Petri Haarala, Lapinjärvi 1.20.41, 4) Juha Peltola, Kauniainen 1.22.00, 5) Jan Bremer, Porvoo 1.22.55, 6) Otto Simosas, Porvoo 1.27.13, 7) Kim Samuelsson 1.31.28, 8) Tony Monto, Helsinki 1.32.03, 9) Kai Mäkelä, Koskenkylän Saha 1.32.08, 10) Mikko Laavainen, Espoo 1.33.01 ... 13) Kim Berlin, Loviisa 1.35.48 .. 23) Rolf Ahlberg, Pernaja 1.45.43 .. 41) Tage Törnblom, Liljendal Ik 2.24.43. Naiset: 1) Lea Martikainen, Sipoo 1.38.10, 2) Nina Ekholm, Helsinki 1.39.40, 3) Sirpa Nordling 1.43.07, 4) Monika Saari, Porvoo 1.45.44, 5) Tanja Ek, Porvoo 1.49.00, 6) Camilla Johansson, Härkäpää 1.55.16, 7) Katja Luopajärvi, Porvoo 2.01.24, 8) Åsa Bymark, Porvoo 2.01.28, 9) Eeva Lindström, Hinthaara 2.03.14, 10) Miia Romppanen, Porvoo 2.04.19. Pariviesti: 1) Janne Pettersson, Anton Weckman, Vanhakylä 1.19.43, 2) Axel Pitkänen, Niklas Björkell, Jakari 1.21.13, 3) Ove Simosas, Emma Simosas, Porvoo 1.31.19, 4) Ben Falck, Victor Falck, Helsinki 1.32.21, 5) Jari Laine, Michael Antman 1.33.29, 6) Tommy Ek, Pamela Westerlund 1.39.43, 7) Niklas Johansson, Robert Antman 1.40.20, 8) Toni Nuikka, Jussi Lindberg, Sarvisalo, 1.40.20, 9) Matias Sundberg, Ken Magnusson, Härkäpää 1.45.37, 10) Göran Ahlgren, Tove Ahlgren, Koskenkylän Saha 1.49.20. Eija Kosonen Loviisan Sanomat, Sibeliuksenkatu 10, PL 42, 07901 Loviisa Puh. (019) 532701, Fax (019) 532706, toimitus@lovari.fi |